Pelisivuston synty – näin onnistut

Pelisivustojen perustaminen on tänään erittäin suosittua, sillä nettikasinopelien pelaaminen jatkaa edelleen kasvamistaan innokkaiden pelaajien rekisteröityessä sekä vanhoille, tutuille kasinoille että uusille tulokkaille. Suomessa ei rahapeliyrityksiä saa pyörittää, joten toiminta kannattaa sijoittaa esimerkiksi Maltalle, jossa suurin osa Euroopassa toimivista nettikasinoista sijaitsee.Hyvän pelisivuston perustamiseen tarvitaan rahoitusta, sillä useimmiten pelisivuston suunnittelemiseen ja rakentamiseen tarvitaan osaavia ammattilaisia. Hyvä pelisivusto on selkeä ja houkutteleva ulkoasultaan, ja tämän saavuttamiseksi on hyvä ottaa projektiin mukaan osaavia ihmisiä, jotka tietävät miten yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen, pelisivusto syntyy. Omaa tietämystään voi laajentaa ja parantaa tutustumalla pelisivustojen liiketoimintaan kuuluviin nettisivuihin tai kirjallisuuteen, jossa kerrotaan lähemmin pelisivustojen yritystoiminnasta, alan osaavista ihmisistä ja yrityksistä, joista saattaa olla paljonkin hyötyä tulevalle bisnekselle.Pelisivuston perustajan tulee maksaa pelilisenssi ja hankkia pelejä sivustolle, ja uuden pelisivuston pyörittämiseen tarvitaan rahaa esimerkiksi käyttäjien voittojen maksamiseen, ennen kuin pelisivustolle alkaa tulla rahaa. Lisenssiasioissa kannattaa kääntyä Maltan puoleen, sillä Maltan lisenssin omaavat pelisivustot voivat tarjota käyttäjilleen verottomia voittoja, mikä on erittäin suuri porkkana tuleville pelaajille. Pelien hankkiminen kannattaa toteuttaa tunnetuilta pelivalmistajilta, kuten esimerkiksi Microgaming tai Net Entertainment. On myös muistettava kauppaa tehdessä pelien säännöllisten päivitysten hankkiminen, jotta pelit pysyvät aina ajan tasalla.Pelisivusto tarvitsee asiakaspalvelun, johon käyttäjät voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä, sillä asiakaspalvelu on erittäin tärkeä osaa pelisivuston yritystoimintaa. Pelisivustoilla on kova kilpailu ja sivuston näkyvyys onkin tärkeä asia, mikä liittyy yrityksen markkinointiin. Yritystä perustettaessa kannattaakin ottaa selvää, miten parhaiten saa oman tuotteensa esille ja näkyväksi. Markkinointi on yhtä tärkeä asia kuin itse pelisivuston ulkoasu.Markkinoilta löytyy myös pelisivustoja, jotka ovat aloittaneet ns. white label-tyyliin – eli ostetaan tai vuokrataan valmis tuote, joka saa vuokraajan tai ostajan nimen ja markkinointi voidaan aloittaa. Pelisivuston käynnistäjä hyötyy tästä esimerkiksi nopeudessa, sillä yritys on nopeasti valmis toimeenpantavaksi. Tosin pelisivuston pyörittäminen tällä tavalla merkitsee, että perustajalla ei ole samaa oikeutta omaan tuotteeseensa, koska sen perusta on jo valmis ja kolmas osapuoli on otettava yritystoiminnassa huomioon. Muun muassa John Slots-nettikasino aloitti toimintansa tällä tavoin. Löytyy myös erilaisia tapoja pyörittää yritystä, vaikka ei itse pelitoimintaa harjoittaisikaan. Nämä yritykset toimivat kotisivujen ja blogien tavoin; luodaan kotisivu tai blogi, jossa perustajalla on runsaasti tietoa ja uutisia erilaisista pelisivustoista, linkkejä, mainoksia ja uutisia peleistä jne. Sivustolta ohjataan käyttäjiä eri pelisivustoille. Tapoja löytyy monenlaisia, mutta asiallisen pelisivuston rakentaminen on vaativaa työtä, jossa tarvitaan suurta panostusta.

Zechariah Rempel